Oletko kouluttautunut (urheilu-)koirahierojaksi, mutta kaipaat lisävarmuutta palpaatioon. Miten tuntea enemmän? Mikä otteiden voimakkuus on hyvä?
Koulutus on syntynyt "yleisön pyynnöstä" ja sen pääpaino on palpaation kehittämisessä. Koulutus antaa eväitä oman palpaation herkistämiseen niin, että työotteesta tulee varmempi. Kurssilla kerrataan ensin lyhyesti anatomiaa ja koiran kehon toimintaa, mutta esimerkiksi yksittäisten lihasten tiedot tulisi olla jo hallussa.
Koulutus on kaksipäiväinen ja siihen kuuluu useita erilaisia palpaatioharjoituksia, joita voi kotona harjoitella ja käyttää työssä apuna.
Ohjaajana toimii eläinosteopaatti Hanna Kivinen, osteopaatti (YAMK). Osteopaateille ominaista on herkkä tuntoaisti, jonka avulla he pystyvät kertomaan paljon kehon tilasta. Nyt sinäkin voit kehittää palpaatiotasi osteopaatin ohjauksella.
Koulutukseen otetaan enintään kuusi koirakkoa, jotta ohjaaja pystyy opettamaan jokaista tunnusteluun kädestä pitäen. Mukaan olisi tarkoitus tuoda koira palpoitavaksi, tarvittaessa pyydä sellaista Hanna Kiviseltä.
Ennen koulutusta voi esittää toiveita sen painotuksista.
Koulutuksen aiheita:
Palpaatio:
useita palpaatioharjoituksia
luiset maamerkit, tärkeimmät ja eri tilassa olevat lihakset
faskioita, ligamentteja, hermoja ja suolisto
Anatomian kertausta:
luusto, lihaksisto ja sisäelimet, hermosto suurpiirteisesti
Liikkeen tarkkailu ja arviointi (observaatio)
Kehon toiminnan ongelmia
Ergonomia
Faskiat ja ligamentit
Nivelten liikelaajuksista
Lantio ja SI-nivelen toiminta
Osallistujien tulisi olla mielellään loppuvaiheessa koirahierojaopinnoissaan tai valmistunut.
Aika: 23.–24.1.027, lauantaina ja sunnuntaina klo 10-16
Paikka: KOIRAOSTEOPATIA-tila, Pikku-Huopalahti, Korppaanmäentie 30, Helsinki.
Hinta: 437 € (sis. alv 25,5 %) kahdelta päivältä.
Ilmoittautuminen: Sähköpostitse Hanna Kiviselle. Koulutukseen otetaan kuusi ensimmäistä ilmoittautujaa ja se toteutuu viidellä osallistujalla. Koulutus on täynnä! Jos haluat ilmoittautua peruutuslistalle, laita sähköpostia.
Ilmoittautuessasi hyväksyt peruutusehdot.
"Sain valtavasti eväitä omaan työhöni palpaation kehittäminen kurssilta!"
Anu, koirahieroja